Hanna

Olen Hanna, 17-vuotias heppatyttö Haminasta. Käyn lukion ensimmäistä luokkaa, ja vapaa-aikani vietänkin pääasiassa tallilla puuhastellessa, sekä koulujuttujen parissa. Olen aina pitänyt eläimistä ja niiden kanssa puuhailusta. Vuosien varrelle on mahtunutkin jos minkälaisia eläimiä, ja tällä hetkellä omistan koiran nimeltä Nuka, joka on rodultaan mittelspitz. 

Hevosharrastukseni sai alkunsa kun eräs kaverini raahasi minut kanssaan tallille ollessani 7-vuotias. En vielä moneen vuoteen käynyt säännöllisesti tunneilla, vaan aktiivisempi    harrastaminen alkoi vasta noin 13-vuotiaana. Minulla ei ole koskaan ollut varaa valita millä tallilla käyn, sillä tallin on aina pitänyt ehdottomasti sijaita kotini lähiseudulla tallille kulkemisongelman vuoksi, joten olen pääasiassa käynyt pienillä yksityistalleilla, joissa on ollut vain satunnaista tuntitoimintaa. Minulla on ollut myös paljon taukoja ratsastuksessa, joista useimmat ovat olleet lyhyitä, mutta vuodenkin mittaisia taukoja löytyy. Nyt olen kuitenkin käynyt ratsastustunneilla säännöllisesti noin kolmen vuoden ajan. "Risaisen" ratsastushistoriani vuoksi tasoni ei ole kovinkaan kehuttava. Vahvuuteni ratsastuksessa on hyvä tasapainoni, ja "satulaan liimautunut takapuoleni". 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti